tiistai 25. helmikuuta 2014

Roomassa tapahtuu hassuja ja kauniita jutskia ja asioita

Siis täällä on niin kaunista ja ihanaa! Kevät on jo aistittavissa, vaikka kaikilla on vielä toppatakit, saappaat ja pipot. Ollaan tehty hurjasti töitä ja olen huomannut jotain, mitä en ehkä olisi pari vuotta sitten uskonut sanovani: analyysien tekeminen on ihanaa! Joo-o, näin on päässyt käymään. Tyttö, jonka valmistumisen tiellä oli biostatistiikan tukalaakin tukalampi tentti, pitääkin niitä juttuja nyt kivoina kavereina. Hurjaa, että musta on kuoriutunut oikeasti tyyppi, joka ihan fiiliksissä haluaa vielä tehdä ton ja ton ja ton testin, niin et toinen saa jo toppuutella :) Kiitos hyvän ohjaajan, mielenkiintoisen aiheen ja hyvän aineiston! Onneksi huomenna jatkuu ja ens kuussa Tampereen kurssilla opin vielä lisää kaikkea jännää (tai sit ahdistun, kun tajuan etten oikeasti tajua menetelmästä mitään...)Mut kaikkia ei ehkä nää analyysit sytytä niin paljon ku mua nyt, joten palataan Rooman kaduille.

Pääsin kurkkimaan Rooman elämää pikkukujille ja sain yksityisen "turistikierroksen" ilman turisteja. Ilman väenpaljoutta, ilman jonottamista. Super ihanaa! Siis paras tapa (mun mielestä) nähdä uusi kaupunki on kulkea paikallisen kanssa tai eksyä! Muuten voi jäädä tuntematta se kaupungin "normi" fiilis. Nyt näin nähtävyyksiä ehkä sellaisista näkökulmista, joista suurin osa niitä ei välttämättä näe. Pieniä paikallisia putiikkeja ja pieniä, todella tunnelmallisia kirkkoja, joihin ei ehkä tulisi mentyä ellei joku neuvoisi tai veisi. Tai isoissa kirkoissa mielenkiintoisia kohtia, joihin et muuten ehkä kiinnittäisi huomiota, ellei joku vinkkaisi.

Tiesittekö, että näin lähelle pääsee Colosseumia ilman vieressä huutavaa ja tuuppivaa turistiryhmää!

Mulla on rajallisen tilan vuoksi mukana vain puhelimen kamera. Joissain kuvissa on ehkä siitä syystä vähän huono valoitusmeininki, mut toivottavasti kuvat antais pientä kuvaa mun kierroksesta :)

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Matkalla Roomaan "tie" veikin Helsinkiin :D

Vueling lentoyhtiö on ilmeisesti alkanut liikennöimään myös Helsinkiin tai tehneet vaan kaupungista jutun. Aika hauska törmätä karttaan, et kuinka nähdä Helsinki kävellen, kun on itse matkalla Malagasta Roomaan :D

En ole ikinä itse asunut Helsingissä, mutta ymmärtääkseni jotkut näistä kuvauksista on ehkä jänniä. Toki, oma espanjankielen taitoni on aika kehno, mutta onko Lasipalatsille passeli käännös oikeasti "30-vuotias kahvila"? Kävelykartassa on myös osa katujen nimistä Suomeksi ja osa Ruotsiksi. Helsinkiin tutustunut tyyppi ei oo tainnu tietää, et kumpi on kumpaa kieltä ja ottanut vain kylteistä ylös minkä on saanut :D

Mutta tästä näette mitä asioita lentoyhtiö Vueling kertoo Helsingistä asiakkailleen. Jännää on myös se, ettei kartan yhteydessä ole enempää juttua pääkaupungistamme. Vain kartta ja listaus paikoista...
Terkkuja siis Helsinkiin :D

14. MUUTTO -tämän tytön ensimmäinen "suunnittelematon"

Perjantaina havahduin tosiaan, että huomenna on meidän muutto enkä ole oikein miettinyt tai suunnitellut kuinka ja missä välissä hoidan pakkaamisen. Olen muuttanut elämässäni lukuisia kertoja. Laskin huvikseni, niin nyt lähtee 14. muutto käyntiin!!! Huhhuh!! Siis kolmetoista muuttoa takana. Hmm... olenko mä jotenkin ollut kova muuttamaan vai onko muidenkin mun ikäisten saldo vastaavaa luokkaa?!!

Usemmassa muutossa on siirrelty huonekaluja. Espanjaan muuton yhteydessä myin kaiken ja omaisuuteni siinä muutossa mahtui pinkkiin samsoniten matkalaukkuun. Mut voi elämä sitä tavaroiden järjestelyä  ja läpikäyntiä! Mitä säilyttää, mitä heittää pois, mikä on siinä kunnossa, että kehtaa myydä... Huh! Ja silti sain sen menemään tosi ihanasti ja helposti, kun sain kaiken irtaimiston myytyä yhteen osoitteeseen ja ne mitä halusin säilyttää, on vanhempien luona. Elän ehkä edelleen illuusiossa, että meillä ei vielä ole paljoa tavaraa. Mutta, kas kummaa kun sitä tavaraa ja kaikkea erikoista vaan kertyy. Espanjassa vuokrataan yleensä asunnot kalustettuina, joten täällä muutetaan vain henkilökohtaisia tavaroita. Kun täällä vaihdettiin ekan kerran asuntoa, tehtiin muutto taksilla :D se oli kiva fiilis. Yksi taksikyyti, joka maksoi viisi euroa ja se oli siinä. Nyt tilanne alkaakin olla jo toinen.

Olen aika jokseenkin järjestelmällinen ja tarkka, joissain asioissa. Olen huomannut, että ihmisissä on muutamanlaisia muuttajia: suunnitelmallisia, jotka kirjoittaa laatikoiden ja pussien kylkiin et mitä niissä on ja mihin huoneisiin ne menee. Kaikki on hallinnassa ja mietittynä. Sit on niitä, jotka laittaa joihinkin laatikoihin isolla, et särkyvää ja muut onkin sit sopivassa sekamelskassa keskenään. Ja sit on se porukka, jotka muutopäivänä tuumaa, et "Jahas, tänään pitäis muuttaa" ja alkaa vaan lappomaan tavaroita ja vaatteita jätesäkkeihin siinä vaiheessa, kun kaverit on tulleet kaveriksi kantamaan.

Useimpina kertoina olen muuttanut niin, että olen pakannut hyvissä ajoin rauhassa, ajatuksella ja ajan kanssa tavarat. Pakannut huolella niin, ettei esim. astiat mene rikki. Pessyt etukäteen verhoja, että ne voi sitten uudessa kodissa laittaa heti ikkunoihin ym. Huolehtinut, että muuttolaatikoita, teippiä, tussia ym. on riittävästi. Mitä kaikkea nyt muuttoon kuuluukaan. Käynyt läpi epämääräiset paperipinot ja heittänyt kaiken vähänkään "ei-tarpeellisen" roskiin. Olen tullut muuttohuolellisuudessa näiden 13 aikaisemman muuton aikana pisteeseen, jossa huolehdin tarvikkeista ja kirjoitan tyyliin siihen yhteen tärkeään laatikkoon, et SÄRKYVÄÄ ja heitän jotain tosi selkeää pois, en jaksa enää huolella käydä läpi. Sitä hommaa varten on se yksi päivä vuodesta, kun iskee arkistointivimma (ihme kyllä, se oikeasti tulee noin kerran vuodessa :)) No, huomenna lähtee käyntiin 14. muutto ja huomaan, etten ole tehnyt oikein mitään asian eteen. Aki on sopinut isompien tavaroiden kuljetuksesta ym. Mut mä en oo ostanut edes jätesäkkejä!!!  Toisaalta olen itsestäni ylpeä, koska tämä on merkki siitä, että suorittaja-minä on aika hyvin ehkä kukistettu. Toisaalta, voi olla, että saan jossain kohtaa muuttostressin kuitenkin. Nyt olen vielä sitä mieltä, että minulla on hyvin aikaa juurikin vaikka vielä vähän kirjoittaa blogia ja hörppiä kahviani rauhassa. Jos sitten tuossa illan suussa alkaisi jotain asioille tekemään. "Onhan meillä huominen vielä aikaa :D".

Oho! Sit olikin vielä se Suomi-Ruotsi ottelu!!! tätä en ollut muistanut ottaa lainkaan huomioon!!Kääk!!! Ei auta, kun vain koettaa luottaa siihen, että ennätetään.  Asiat tärkeysjärjestykseen ja kannustamaan poikia sekä nauttimaan pelitunnelmasta :D

Klo 17.00 Pelin jälkeen tulen käymään kotona. Mietin, että "Josko sitä aloittaisi pakkaamisen" mutta olen vähän allapäin ottelun tuloksesta. Nyt ei huvita. "Tehdään sit huomanna kunnolla ja rytinällä", "Nyt tekee mieli olla kavereiden kanssa".

Perjantai-iltana emme tehneet muuton eteen siis vielä yhtään mitään! Olimme sopineet, että avainten luovutus uuteen asuntoon on la klo 17.00 Apua! "Tästä muutosta taisi tullakin jätesäkkimuutto". Lauantaina aamusta ystävämme Olli tuli avuksi aamupalatarpeiden kera. Syötiin kunnolla ja sit vaan hommiin. Siis olen hieman iloisen järkyttynyt siitä, kuinka nopeasti kaikki kävi. Siis kaikki omat kamat vaan kasaan ja eikun autoon. Ja hieman iloisesti järkyttynyt olen myös siitä, kuinka loogisesti pakkasimme suunnitelmallisuudesta huolimatta. Ehkä siihen ei oikeasti tarvitse ryhtyä viikkoa aikaisemmin!Espanjassa yleensä, tai ainakin kaikissa asunnoissa, joissa me ollaan asuttu, siivooja käy siivoamassa asunnon. Vaikka olisit itse siivonnut kuinka, niin silti siivooja siivoaa... joten, ajattelin, etten tee muiden töitä ja annan siivoojan siivota vanhan asunnon. Enimmät koirankarvat imuroin, en muuta. Tussia en tarvinnut missään kohtaa, koska meillä oli vain yksi pahvilaatikko, jossa oli meidän astiat. Kaikki tiesi, että siinä on särkyvää, joten en kirjoittanu mihinkään mitään. Ja hienosti meni :)

Minulla oli ajatuksena ottaa kuva kaikista meidän tavaroista, kun ne on kasassa. En ennättänyt! Markku tuli myös muuttoavuksi, niin ei ennättänyt tämä tyttö paljoa kuvailemaan, kun tavarat olikin jo autoissa. Mutta kyllähän tuota tavaraa oli kertynyt. Kun muutettiin Espanjaan, oli meillä vaan yksi iso matkalaukku ja yksi lentolaukku. Siinä oli meidän omaisuus. Puolentoista vuoden kuuluttua, mulla on täällä jo niin paljon kirjoja, et pinkki samsonite täyttyi ruhtinaallisesti jo niistä!! Mistä sitä tavaraa oikein edes tulee? Ja mistä kaikki ne piuhat tulee? Niitä oli yksi vetolaatikollinen :o Mysteeri! 

Tulen siihen tulokseen, että muuttajatyyppinä oleminen jossain siellä suunnitelmallisen ja suunnittelemattoman välillä on mun mielestä ehkä se optimi! Ennen oon aina kokenu, et muutto on kauhean rankkaa ja se kestää ikuisuuden! No kai se on silt tuntunut, kun olen sen projektin jo aloittanut NIIN hemmetin aikaisin. Nyt mietittynä, ehkä turhankin aikaisin. Toki, pitää muistaa, et meidän muutettavat tavarat on oikeasti aikalailla kolmessa henkilöautolastillisessa... vähän eri asia, jos asuu kahden lapsen kanssa omakotitalossa :D

Aamukahvit parvekkeella.
Sielu lepää: meri näkyy, linnut laulaa ja jostain lähistöltä kuuluu, kuinka vesi solisee. Ihanaa :)



Nyt on asetuttu uuteen ihanaan kotiin ja ensimmäinen yö takana. Nukutti makiasti :D Iltapäivällä onkin sitten lähtö Roomaan eli eikun pakkaamaan, taas!

Leppoisaa sunnuntaita!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Juttu mielen vapaudesta itsekriittisyyttä ja perfektionismia vastaan

Kuulun Väli-Suomen syömishäiriöperheet ry:n hallitukseen jo vissin neljättä vuotta. Viimeisen vuoden olen ollut mukana "etänä" täältä Espanjasta. Nyt alkaa olla aika astua sivummalle ja antaa tilaa uusille innokkaille. Tänä aikana on yhdistyksessä tullut tehtyä kaikenlaista. Tullut vedettyä vertaistukiryhmää (joka oli ihan tosi opettavaista, ihanaa ja antoisaa), käynnistettyä Tampereelle kaveritoimintaa (joka oli myös ihan tosi ihanaa ja antoisaa) ja touhuttua hallituksen hommissa. Aika kuluu niin kauhean äkkiä.Olen tutustunut Syömishäiriöiiton kautta aivan mahtaviin ihmisiin, saanut itseluottamusta, kokenut mahtavia oivalluksia ja saanut jotenkin siinä sivussa lopullisesti oman suhtautumiseni ruokaan ja liikuntaan kuntoon. ISO kiitos ja ISO sylillinen halauksia kaikille SYLIläisille!!!  
  
Vuosi sitten kirjoitin jäsenkirjeeseemme aiheesta Vapaus, joka on alla. Yhdistyksemme sivut löydät täältä. Siellä on muitakin hyviä juttuja liittyen syömishäiriöihin. Syömishäiriöliitto SYLI-ry:n sivuilta löytyy puolestaan hyvää ja asiallista tietoa syömishäiriöistä, vertaistukiryhmistä ym. Linkki löytyy linkkilistasta,mutta myös tästä pääset sivuille. Tanpereella toimii SALT-toimintakeskus, jossa järjestetään vaikka mitä syömishäiriöön sairastuneille sekä heidän läheisilleen. SALT-toimintakeskuksen sivuille löydät täältä. Kannattaa käydä tutustumassa :D



Vapaus

Haluan kirjoittaa vapaudesta, mielen vapaudesta itsekriittisyyttä ja perfektionismia vastaan. Haluan kirjoittaa siitä, koska sen vapauden olen menettänyt ja  saavuttanut. Välillä elämä on jotain siltä väliltä. Tuntuu maailman ihanimmalle, kun tuntee todella olevansa vapaa joltain ikävältä, sisäiseltä pakottavalta ääneltä, joka piiskaa. Haluan jakaa sen vapauden tunteen ja sen kanssa tasapainoilun tunteen teille, jotka mietitte, että uskaltaisinko yrittää. Uskaltaisinko kuunnella itseäni sen toisen äänen sijaan. Uskaltaisinko olla minä.

Itselleni käy usein niin, että elämän ollessa suhteellisen tasaista ja selkeää, koen tämän vapauden. Koen, että tällöin olen täysin oma itseni ja oman elämäni herra. Silloin pystyn valitsemaan viisaasti itseäni kunnioittaen. Olemaan itselleni paras ystäväni. Nauttimaan oikeastaan kaikesta, pienistä ja isoista, helpoista ja vaikeista. Tuntuu hassulle sanoa näin, mutta selkeyden ollessa läsnä, osaan usein nauttia jopa hankalista tilanteista. Osaan nauttia niistä, koska olen kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että saan oppia. Saan uusia "oppitehtäviä" elämältä. Se on ihanaa. Se on kuin lahja, kun sitä pystyy tarkastelemaan oikein.

Mieti miltä tuntuu, kun jokin asia, joka on ennen ollut äärimmäisen ahdistava, ei enää olekaan sitä. Kun se onkin vain asia. Kun se onkin vain muisto jostain, josta voit olla jopa kiitollinen. Kun palleaa puristava ahdistus onkin poissa. Kun oletkin rento ja pystyt hengittämään vapaasti. Mieti miltä tuntuisi, kun voisit jokaisessa tilanteessa elämässäsi päättää sen mukaan miltä sinusta tuntuu. Todella sen mukaan miltä SINUSTA tuntuu. Se voi tuntua aluksi todella vaikealle, mutta pääset varmasti nopeasti jyvälle muutaman pienen harjoituskerran jälkeen. Mene esimerkiksi ulos ja koeta kuunnella täysin vain itseäsi, että mihin suuntaan haluat mennä. Minne sinun tekee mieli mennä, ilman päämäärää. Ilman, että olet oikeasti menossa jonnekin tapaamiseen tms. Ihan vain, että minne tekee mieli mennä. Kotona voit kuunnella, että tekeekö mieli kuunnella musiikkia sohvalla vai sängyllä vai lattialla. Missä asennossa minun tekee mieli olla? Missä asennossa minun on hyvä olla? Onko minulla nälkä? Kuinka nälkäinen olen? Olenko kylläinen? Mitä haluan syödä? Tekeekö minun mieli nukkua tai levätä? Tekeekö minun mieli hassutella? Tekeekö minun mieli nauraa, itkeä, huutaa?

Kuitenkaan elämässä ei ole aina selkeää ja suhteellisen tasaista, koska tämä on elämää. Saavutettu tasapaino ja vapauden tunne ei ole pysyvä tila, joka vain on - valitettavasti. Olen sen pikkuhiljaa joutunut hyväksymään, että näin se vain on. Elämä on sellaista. Tulee vaikeita tilanteita. Tilanteita, jotka stressaa, kuormittaa, jännittää ja innostaa. Tilanteita ja tunteita, jotka laittaa niin sanotusti kierroksille. Menee jostain kohtaa yli. Tunteet on vain niin voimakkaita, että reaktio on se, että mieli ja keho on ylivilkkaita. Itselläni on tuolloin vaikea nähdä selkeästi, tuntea selkeästi, ylipäätään kokonaisuus tuntuu kaoottiselta..  Toisaalta,  onneksi näin on, sillä juuri nämä haastavat asiat tekevät elämästä mielenkiintoista ja mehukasta, vaikkei se sille aina tunnu.

Tällaisissa tilanteissa tuntuu aivan kuin hukkaisin itseni osittain jonnekin ja tilalle tulee ns. helpompi tapa tehdä asiat eli kuten minulle on joku joskus opettanut tai niin kuin "kuuluu" tehdä. Selkeyden ja tasaisuuden puuttuessa, vanha mieli lähtee helposti ottamaan valtaa, koska se on niin tuttua ja turvallista. Tulee tunne, että "nyt tämä maailma pitää saada taas järjestykseen". Onneksi vanha mieli ei tee itselleni enää sitä mitä se teki kymmenen vuotta sitten. Enää se ei käske syömisiäni tai liikkumisiani, mutta edelleen se kaoottisuuden vallitessa laittaa minua tekemään paljon. Tekemään liikaa. Aivan kuin tekeminen laittaisi koko maailman järjestykseen ja asiat jotenkin paikoilleen.

Mutta kun ei sitä saa järjestykseen. Ei maailman asioita saa paikoilleen! On fysiikan lakien mukaista, että asiat pyrkivät epäjärjestykseen! Miksi siis minun pitäisi olla yli-ihminen ja kumota fysiikan lakeja?
Kun saan "ääneltä" ns. suunvuoron ja muistan, että ai niin joo, tämä ei nyt ollutkaan se toimiva ratkaisu tähän asiaan. Se ei vain yksinkertaisesti toimi ja minulle tulee vain paha olla. Istun alas tai menen sängylle makaamaan. Hengitän. Minä vain hengitän ja rauhoitan itseni parhaani mukaan. Mieli alkaa huutelemaan vielä tässäkin vaiheessa asioita. Mene nyt, tuo pitää vielä tehdä, tuokin on sinulla kesken... käsken sen olla hiljaa. Juttelen sen sijaan itselleni mielessäni kivoja asioita. Olen ystävä itselleni. Kiitän niistä asioita, jotka on mennyt hyvin. Kiitos siitä, että muistin taas kuinka tämä maailma toimiikaan. Juttelen itselleni siitä, kuinka asiat tapahtuvat parhaiten omalla painollaan, siten kun niiden tekeminen tuntuu luonnolliselle, hyvälle. Pakottamisen sijaan saan tehdä. Saan saada aikaan, olen taas kiitollinen. Edelleen vain hengitän ja muistutan itseäni siitä, että tärkeintä on, että olen olemassa. Ei se mitä olen tehnyt eilen tai tänään. Tärkeintä on se, että minä hengitän ja olen tässä. Että minä olen minä.

Sitten kuulostelen, että mitä minun tekee mieli tehdä ja  alan tekemään sitä. Jos minun tekee mieli vielä olla vain paikallani hetki ja katsoa ulos ikkunasta, teen niin. Toki ihan aina ei näin voi tehdä, mutta yllättävän monessa asiassa pieni pysähtyminen ja näkökulman muuttaminen auttavat suhtautumaan asioihin niin, että niistä voikin olla kiitollinen. Tällöin niiden merkitys muuttuu täysin ja voi tuntea olonsa vapaaksi.

Kaikessa armollisuudessaan voin siis vain sanoa, että se vapauden tunne on niin ihana, että kun sen on saavuttanut kerran, edes puoleksi minuutiksi, on se niin vapauttava ja herättävä tunne, että sen eteen haluaa tehdä asioita. Sen tunteen menettää aina välillä, mutta sen saa myös takaisin. Se ei  katoa eikä se ole kaukana. Joskus vain unohtaa, että vapauden tunne on niinkin lähellä kuin itsessäsi. Kuuntelemalla itseäsi olet vapauden polulla. Vain sinä voit tietää mikä tuntuu sinusta oikealle. Täytyy ensin vain tutustua siihen, että kuka on minä, jotta tunnistaa sen äänen.

Muista, että Sinä olet kaunis ja viisas! Sinun kehosi ja mielesi on viisaita ja ne haluavat tehdä yhdessä töitä sinun parhaaksesi, kun vain uskallat.

Irtiotto Frigilianassa


Käytiin viikonloppureissulla Frigilianassa, joka on vuoristokylä ja aurinkorannikon itäisin kylä. Malagasta noin 70 km itään. Pari päivää aikaisemmin päätetiin, että nyt otetaan pieni irtiotto arjesta ja lähdetään käymään jossain. Pistetään puhelimet kiinni, levätään, ulkoillaan ja nautitaan olostamme. Otettiin kartta käteen ja tuumailtiin, että mikä kaupunki tai kylä valittaisiin. Valinta kylän suhteen tehtiin tosi tunnepitoisesti; missä ei olla vielä käyty ja mikä on suht lähellä, ettei tarvitse käyttää viikonlopun arvokkaita tunteja autossa istumiseen ja mistä sais kivan edullisesti kuitenkin kivan majoituksen. Lähtö meni vähän säätämiseksi ja mä unohdin mm. meikkini kotiin. Joten viikonloppu vedettiin sit ihan naturellina. Kävin perjantaina ihonpuhdistuksessa, joten musta ei nyt kuvia julkaista tältä viikonlopulta.. ;)


Päädyttiin Hotel Rural Almazara nimiseen hotelliin



Sinne oli aikamoinen mäki! Kun ajettiin pihaan perjantai-iltana pimeällä, niin oikeasti elämä vilisi silmissä! Yhdessä kohdassa tuntui kuin automme olisi ollu keikahtamassa katolleen... ihan hirveä mäki!!!! Yritin ottaa siitä havainnollistavan kuva, mutta tässä tapauksessa kuva ei ehkä edes riitä kertomaan kaikkea. Onneksi sitten valoisalla, ja kun osasi jo varautua siihen, niin mäki ei tuntunut niin hirvittävän pahalle.






Hotelliin saapuessamme huomasimme iloksemme, että muutkin matkailijat ovat pitäneet paikasta niin, että tripadvisorin tarra on pärähtänyt oveen ja et Michelin ukkokin on tykännyt paikasta! Tästä ilahtuneina päätettiin nauttia ystävänpäivän illallinen hotellilla.





Läheiseen pöytään saapui pian meidän jälkeen iso espanajalainen seurue.
Ymmärtääksemme paikallisia Frigilianalaisia ihmisiä. Heillä oli oikein hauska, äänekäs ja leppoisa tunnelma :D

Illan menu, joista me valittiin seuraavan näköistä:















Nam nam nam! Hyvää oli! Ei mitään maailman erikoisinta ja ihmeellisintä, mutta oikein hyvää ruokaa, josta paistoi ammattitaito. Perusmaut, kypsyysasteet ym. kaikki hyvin kohdallaan :)


Hotelli oli tosiaankin maalaishotelli vuoristossa. Huoneen parvekkeen alla oli viereisen talon plantaasit, jossa oli kulotukset menossa. Siellä oli myös hevonen ja kanoja sekä kukko, joka kiekui vähän millon sattui. Olipa ainakin sellanen fiilis, että ollaan maalla :D


Tuolla se hevonen ja kana tai kukko on! Mä haluan paremman zoomin mun jälkkäriin... :/

Sarakin kurkki, että mikä siellä oikein palaa ja toki Kukolle sekä pitäjän muille koirille piti välillä vastailla.





Lauantaina menimme sitten tutustumaan kaupunkiin, joka oli oikein ihana ja sympaattinen. Päivä oli todella lämmin ja aurinkoinen. Mulla oli päällä musta trikoomekko ja sukkahousut. Akilla T-paita ja farkut. Meinattiin läkähtyä! Aivan ihana keli!






Tämä oli aika erikoinen koristekaari kylän kirkossa. Jos katsotte tarkkaan, niin siinä on pääkalloja ja osalla on kruunut päässä, vissiin entisiä kuninkaita. Kirkon muut kaaret olivat ns. tavallisia koristuksia.
Tällaista en olekaan ennen nähnyt kirkossa.

Flamencoa ja Angry Birdsejä :D

Maisema parvekkeelta merelle päin. Tuossa pikkuisen mäen päällä olevassa talossa ois varmaan aika hauska asua!
Kivat näköalat ainakin!


Iltapäiväkahvit hotellilla.

Sara oli hotellissa ensimmäistä kertaa elämässään. Ensimmäinen yö meni vartioidessa ja kommentoidessa sekä kurnutellessa (joo, tämä meidän koira tuntuu luulevan olevansa sammakko tai jotain, kun yrittää murista). Toisena yönä onneksi tyttökin malttoi jo nukkua.



Frigiliana osoittautui oikein ihanaksi ja sympaattiseksi pieneksi vuoristokyläksi. Siellä tuntui oikeasti , että aika olisi pysähtynyt tai että olisit matkustanut aikakoneella vuosisadan taaksepäin. Aivan ihana paikka! Siellä tehdään ainoana Euroopassa sokeriruokohunajaa ja heidän omaa oliiviöljyään myytiin joka paikassa. Hotellivirkailija jutteli meille, että Frigilianassa on subtrooppinen ilmasto, jonka ansioista alueella kasvaa mangoja ja avocadoja. Kysyttiin mieheltä, että kuinka kauan hän on asunut kylässä. "300 vuotta" oli hänen vastauksensa :D muutamannessa sukupolvessa siis mennään jo. Kylässä järjestetään joka kesä juhla, jossa kylän kaikki valot sammutetaan ja joka paikassa on vain kynttilöitä! silloin voisi tehdä uuden reissun Frigilianaan. Voin vain kuvitella kuinka kaunis heidän kaunis vuoristokylänsä on kynttilöiden täyttämänä!!! Liian monet turistit eivät ole vielä löytäneet kylää, joten siellä oli ihana olla ja tuntea taas olevansa "oikeasti" Espanjassa. Muutamia brittejä nähtiin, muttei yhtään suomalaista. 


Viikonlopun kustannukset: Hotellin lasku 188€ sis. kaksi yötä koiran kanssa, kolmen ruokalajin illallinen kahdelle + viinipullo ja valkkaria mun  kalan kanssa + muutamat kahvit. Ei paha! Ai niin, koira oli kuitissa Mascota! heh! Sara on  meidän maskotti :D

Kiitos Frigiliana ja hotellin ystävällinen henkilökunta! Viikonloppumme oli erittäin onnistunut. Rentouduimme ja saimme irtioton arjesta. Juuri sitä mitä kaipasimmekin! Voin suositella lämpimästi!



maanantai 17. helmikuuta 2014

Aivomyrsky tyhjyydestä!

Luin tänään Hesarissa julkaistun Jani Kaaron kolumnin "Addiktiot ovat korvikkeita hengen köyhyydelle". Artikkeli löytyy täältä

Artikkelissa käsiteltiin näkökulmaa, jossa ihmiset ja eläimet eivät saa addiktiota tuottavista aineista ns. kiksejä, jos heillä ei ole kiputiloja. Fyysisiä tai myöskään psyykkisiä. Artikkelissa olleiden tutkimuksien mukaan eläimet, joilla on hyvä sosiaalinen verkosto, eivät ole kiinnostuneita päihteistä eivätkä addiktoidu niihin odotetulla tavalla.

"Tutkijat päättelivät, että jos rotat saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään ne eivät a) osoita kiinnostusta päihteisiin ja b) eivät addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia.
Päteekö tämä myös ihmisiin? Selittääkö sosiaalinen ympäristö, miksi jotkut addiktoituvat ja toiset eivät? Jos näin on, meidän pitäisi löytää siitä kahdenlaisia todisteita. Ensinnäkin eheiden sosiaalisten yhteisöjen pitäisi suojata ihmisiä addiktioilta. Toiseksi, kun sosiaaliset yhteisöt hajotetaan tai ihmiset revitään niistä juuriltaan, addiktioiden pitäisi lisääntyä."


Artikkeli sai pohtimaan ja miettimään meitä ihmisiä ja sitä, että miten meillä onkin niin paljon tyhjyyttä "yltäkylläisessä" maailmassa. Miksi niin moni tarvitsee ja kaipaa täytettä "jollekin". Harva tunnistaa mille eikä välttämättä tunnista sitäkään kuinka omaa tyhjyyttään täyttää tai käsittelee. Joku tissuttelee, toinen liikkuu liikaa, toinen syöpöttelee, toinen laskee kaloreita ja pyrkii pitämään elämän hallinnassa (siinä toki on jo kyse paljon muustakin kuin tyhjyyden täyttämisestä, vaikka jossain kohtaa se täyttää kaiken ja siitä luopuminen onkin pelottavaa, koska siitä seuraa "tyhjyys". Tämä artikkeli käsitteli lähinnä huumeita ja päihteitä, mutta vastaavat lainalaisuudet pätee myös syömiseen ja mielenterveyteen, joka jossain mittakaavassa on toki huomattavasti miedompi käyttäytymismalli, mutta jos asiaa tarkastellaan maailmanlaajuisesti, niin ongelma alkaa olla jo aika mittava. Uskaltaisin väittää, että tunnesyömisellä on todella iso merkitys aikamme lihavuuden yleisyyteen sekä häiriintyneeseen syömiseen, liialliseen liikuntaan... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka.  

Kukapa ei olisi tylsyyden tai yksinäisyyden iskiessä käynyt useammankin kerran jääkaapilla toteamassa, että  "juu, edelleenkään siellä ei ole mitään" tai että "teenpäs vielä yhden voileivän". Tai kuinka moni turruttaa tyhjyyttään erilaisiin dietteihin tai liikuntavillityksiin. Niistä saa elämään sisältöä. Jonkun jutun mitä tehdä, vaikkei tietäisi oikein mitä tekee ja miksi. Kaveritkin tekee näin, niin miksen minäkin? Kaikki laihduttaa, niin kai minäkin. Kai kaikkien kuuluu laihduttaa, kun kerran ihmiset on niin ylipainoisia? tai ainakin pitää pitää huoli linjoistaan. Varmuuden vuoksi. Ilmiö on vähän niinkuin tän ajatusvimman herätellyssä artikkelissa tuumattiin: 

"Alexanderin teorian mukaan addiktiot – mitkä tahansa addiktiot – ovat nimenomaisesti ihmisten tapa sopeutua juurettomuuteen; elämään vailla oman sosiaalisen ryhmä lohtua. Addiktiot eivät siis ole pelkästään mielihyvää tai pakoa todellisuudesta, vaan pyrkimys löytää jokin korvike sille sosiaaliselle yhteisölle, joka heiltä otettiin pois tai jota he eivät koskaan saaneet.
Teorian valossa onkin huomionarvoista, miten tärkeää addikteille on kontakti toisiin addikteihin. Heroinistit liikkuvat omissa porukoissaan, jotka jakavat aineen ja pitävät huolta toisistaan."

Entä jos suurelle osalle laihdutukuurien, erilaisten dieettien, mitä kummallisimpien kehon rääkkäys villitysten taustalla onkin oikeasti tyhjyys ja tarve kuulua porukkaan? Ymmärrän, että varmasti osalle näin onkin, mutta nyt jäin pohtimaan asiaa oikeasti vähän isommassa mittakaavassa.  "Itsestä huolehtiminen" ja "terveys" on ainakin väestötutkimusten mukaan yksi heikoimmista syistä, jonka vuoksi ihmiset muuttavat elintapojaan. Ulkoiset tekijät ajavat ohi. Vallitsevat kauneusihanteet etupäässä. Mutta niin, entä jos yksi iso tekijä sille miksi ihmiset ovat alkujaankaan alkaneet "laihduttelemaan" onkin tarve kuulua porukkaan ja täyttää tyhjyyttä? Ja koska laihduttaminen lihottaa (kirjoitan tästä myöhemmin tarkemmin), altistaa syömisongelmille ja syömishäiriöille, on "tyhjyyden täyttämisen" seuraukset aikamoiset väestötasolla. Tämä on nyt vain tällaista ajatusvirtaa, mutta entä jos perimmäinen syy tähän laihduttamis-lihavuus "vyyhtiin" onkin puhtaasti ihmisten tyhjyyden tunne?

Mutta mistä se tyhjyys oikein tulee? Millaista se on kenelläkin? Kuinka kukakin siihen reagoi tai mitä tekee asialle? Luonnollistahan on, että jokainen sille jotain tekee. Joku valitsee huumeet, toinen salaa syömisen, mutta perusongelma on sama. Paha olo, johtuen jostain. Tai monimutkaisessa maailmassa yleensä monistakin asioista. Monimutkaista ja hankalaa.

Ehkä ihmisten pitäisi kertoa toisilleen enemmän kauniita asioita, antaa positiivista palautetta, tsempata, olla läsnä, olla tukena, viettää aikaa, uskaltaa kokeilla, uskaltaa kertoa miltä tuntuu, uskaltaa unelmoida ja haaveilla, uskaltaa olla se kuka on.



Maailma osaa olla tosi julma eikä yllä luottelemani asiat ole helppoja tuosta noin vain. Vai entä jos ne oliskin? Entä jos kaikki ihmiset kokisivatkin olevansa hyviä jossain, uskaltaisivat haaveilla ja yrittää. Varmasti aina joku epäonnistuu, mutta entä sitten, jos muut on tukena ja tsemppaa. Mitä se haittaa? Sitten voi kokeilla jotain muuta. Entä jos kaikki pystyisivät ja uskaltaisivat olla juuri niin hienoja ja mahtavia, mitä voisivat olla? Olisi varmasti aika erilainen ja mahtava tämä meidän maailmamme!

Artikkeli sai pohtimaan ja miettimään meitä ihmisiä ja sitä, että miten meillä onkin niin paljon tyhjyyttä "yltäkylläisessä" maailmassa. Luulemme, että meillä on kaikkea, mutta ei meillä oikein taida olla, koska niin suuri osa kaipaa jotain täytettä jollekin. Me ihmiset olemme samaan aikaan tosi monimutkaisia ja simppeleitä olentoja. Kun saamme riittävästi, turvaa, läheisyyttä, vuorovaikutusta, ravintoa, liikuntaa, lepoa ja virikkeitä (onko vielä muita perustarpeita?), olemme aika onnellisia varallisuudesta tai mantereesta riippumatta. Noin niinkuin periaatteessa. Vai olemmeko? Vai eikö nämä niin helposti täytykään?

Tämä artikkeli sai aikaan aivomyrskyn ja pohdintavimman. Tässä palanen teille. Tuntuu isolle mysteerille, johon on varmasti yhtä monta vastausta ja näkökulmaa, kun on kokijaa ja keskutelijaakin. Avainsana taitaa olla yhteisö ja vuorovaikutus. Meidän ihmisten kohdalla suunta voi tosin olla vain moninainen. Se joko suojelee tai vahingoittaa, tai sekä että. Riippuen aina yksilöstä. Olisipa hienoa ymmärtää tätä maailmaa paremmin.

Onko sinulla jokin tyhjiö, jota täytät jollain? Mieti, että rntä jos sun ei tartteiskaan? Eikö olisi aika ihanaa! Ehkä kaikessa onkin kyse uskaltamisesta? Siitä, että uskaltaa elää itsensä näköistä elämää? Mutta mistä voi tietää millainen on itsensä näköistä elämää, jos ei uskalla kokeilla? Tai jos ei ole ikinä edes uskaltanut kuunnella itseään, että mitä oikeasti haluaisi elämällään tehdä? Luulen, että surullisen moni ei uskalla. Mutta entä jos kokeilisit? Entä jos sittenkin kokeilisit, vaikka pelkäätkin epäonnistuvasi! Tai että muut nauravat sinulle tai että se onnistuukin? Moni pelkää sitäkin, että onnistuu. Entä jos siltikin uskaltaisit elää ja olla se kuka sinä olet? Olet sen uskaltamisen arvoinen! Elämä tykkää, kun sitä eletään. Se on elämän tehtävä! 


perjantai 14. helmikuuta 2014

Dulledoff katsomassa koripalloa :D Euroliigan ottelu Unicaja-Panathinaikos


Koripallo on mulle hauska ja tuttu laji. En ole ikinä pelannut varsinaisesti seurassa, mutta muuten koen pelanneeni peliä kuitenkin jonkin verran. Usein ala-asteella saimme mennä koulun liikuntasaliin pelaamaan korista tai lentopalloa, kun olimme tehneet sillä tunnilla tehtävänä olevat asiat. Kuten arvata saattaa, tehtävät tehtiin pika pikaa, jotta pelaamiselle jäi aikaa! Yläasteelle siirryttyä pelailimme veljeni kavereiden kanssa usein koulun pihalla ja pidimme heittokisoja. Täällä Espanjassa olemme käyneet muutamia kertoja heittelemässä ja pelaamassa noita "vanhoja" heittokisoja. Se on ollut superkivaa! Uusi asuntomme on ihan sen koripallokentän vieressä, joten toivottavasti itselläkin niitä kolmosia alkaisi taas paremmin tippumaan. Joten joo, koripallo on sinänsä meikäläisellekin tuttu juttu ja hauska peli, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa seuraamaan livenä oikein kunnon koripalloa ihmisen kanssa, joka lajista oikeasti jotain hiffaakin. Ajomatkalla Markun kanssa Akia pommitettiin kysymyksillä, et oltais edes vähän kartalla itse pelissä.



Menimme peliin omalla autolla. Navigaattori ohjasi meidän jonnekin ihan hornantuuttiin. Sitten turvauduttiin erittäin hyväksi havaittuun ja toimivaan systeemiin Espanjassa: kysy muilta autoilijoilta! Liikennevaloissa ikkuna vain auki ja mongertamaan. Ystävällinen mies viereisessä autossa alkoi selittämään stadionin sijaintia, mutta liikennevalot vaihtuivatkin nopsaan, joten hän vain viittoi, että seuratkaa häntä. Hän lähti näyttämään, että minne meidän tulee ajaa! Siis ihan uskomattoman ystävällistä! Saisitko Suomessa ventovieraalta vastaavaa palvelua? mä en oo ainakaan saanut. Ajettiin ihan jonkin matkaa. En tiedä oliko hän menossa siihen suuntaan muutenkin, mutta silti, aivan loistavaa. Sitten hän ajoi risteyksen kohdalle, josta meidän tuli kääntyä. Pieni hiljennys, ikkunat taas auki ja isoelkeisesti vilkuttaen: MUCHOS GRACIAS!!! Kiitos sinä ystävällinen mies! olemme saaneet hyvää ja ystävällistä apua tähän tapaan jo useamman kerran reissuillamme, huonosta kielitaidosta huolimatta. Äiti on pienenä opettanut, että vieraille ihmisille ei kannata puhua, kunnes ymmärsi, että minä puhun silti ja on sen jälkeen vain ohjeistanut olemaan varuillaan ja katsomaan kenelle puhuu :D Ihmiset, uskaltakaa kysyä! Kukaan ei ole ainakaan minua vielä purrut elämäni aikana! Yleensä ihmiset ovat vain ystävällisiä ja haluavat auttaa :) Oman kokemuksen mukaan ei ole parempaa ihmistä neuvomaan hyvää ravintolaa vieraassa kaupungissa kuin paikalliset ihmiset tai paikalliset taksikuskit! :D

Tietenkään oltu suunniteltu kaikkea valmiiksi, joten paikanpäällä oli edessä lippujen ostaminen. Ne olikin vekkulit! Olikohan niin, et alle 7-vuotiaat pääsi ilmaiseksi, koska heille ei ollut omaa osiota. Sitten 7-vuotiaasta 14-vuotiaaksi oma osio (liput 8€), 15-30-vuotiaille oma osio: Joven (nuori) :DDDD (liput 11€) ja vasta ku oot 30-vuotias, olet aikuinen! (liput 15€) Mainio systeemi :)Johtunee kai siitä, että täällä monet asuvat kotona noin kolmekymppiseksi. Oltiin Markun kanssa iloisia nuoreksi paluusta ja Aki luonnollisesti vitsaili kassaneidille meidän olevan hänen lapsiaan :D Saatiin paikat ylimmältä riviltä, joten ahoittelen, että jotkut kuvat ovat aika pieniä...



Illan peli oli Euroliigan ottelu Unicaja - Panathinaikos (Malaga-Kreikka)

Minun kommentit illan pelistä: Me kannatettiin Unicajaa, joka on siis Malagan joukkue. Kuvissa ne on noita vihreäpaitaisia. Peli oli hyvin aktiivista ja viihdyttävää seurata. En vain voinut olla miettimättä, että miten noin isot miehet on noin nopeita ja ketteriä? Oma mies näyttää noiden tyyppien rinnalla pienelle 204 cm pituudestaan huolimatta! Peli näytti mun mielestä olevan hyvinkin tasaväkistä ja pisteitä napsui molemmille joukkueille tasaiseen tahtiin. Pelitaktiikat, öö en oikein osaa kommentoida muuta kuin et pelin alkupuolella Kreikan joukkueen pelaaja (muistaakseni pelaaja nro 7) pääsi tosi  monta kertaa heittämään kolmosen samasta oikeasta alakulmasta eikä puolustajaa näkynyt missään. Sitten Unicaja piti aikalisän, tytöt tanssi ja sitten homma oli hoidossa siitä eteenpäin. Popcornit oli hyviä ja niitä sai parilla eurolla ihan hervottoman ison kupin! Halusin donkkaus tilanteesta kuvan, mutten onnistunut. Niitä onneksi tuli pelin aikana useampia, mutta kuvaa en onnistunut saamaan. Harmi! Tunnelma oli aivan mahtava! Välillä meteli oli niin kova, että mulla koski oikeasti korviin.


Tilanne puolessa välissä! Unicaja johtaa vain kahdella pisteellä!


Alla olevalla videolla pelin viimeiset hetket ja lopputulos!



Pelin tahdista pätkä




Pelin muu oheistoiminta, 
on oleellista, koska urheilutapahtumat ovat viihdettä. Joten, tässä oheistyypit.


Tytöt




Unicajan Maskotti tekee kuperkeikkoja ;)




Kiss Me <3




Pelissä oli välillä aivan valtava melu, vaikkei siellä ollut edes täyttä! Mulla koski oikeasti välillä korviin. Espanjalaiset oikeasti huutavat toisilleen. He puhuvat toistensa päälle, jolloin huudetaan päällekkäin. He kasvavat tähän meininkiin, mikä tarkoittaa sitä, että heillä on huono kuulo.Koska on huono kuulo, huudetaan vielä kovempaa, pidetään telkkaria vielä kovemmalla... you get it! Meteli on valtaisa! Tällaisessa tilanteessa toki se luo vain tunnelmaa :) Mut ei ole kiva olla kahden espajalaisen perheen kanssa samaan aikaan lentokentällä aamuviideltä.... juu ei. Mut, takaisin aiheeseen.

Minusta tuntui pelissä kaikine rekvisiittoineen kuin olisin ollut jenkkileffan kuvauksissa, mutta Espanjassa :D Espanjassa on koripallon MM-kisat ensi syyskuussa. Silloin on Susijengikin täällä pelaamassa. Silloin ehkä olen jo fiksumpi pelin seuraaja ja saan viihdyttävästä pelistä vieläkin enemmän irti. Kiitos asiasta hiffaavalle miehelleni! Ilman selostustasi, olisi tilanteen jääneet popcornien varjoon. Koripallo on ihan super kiivastahtinen peli! Koko ajan vaan tulee pisteitä ja perillä pysyäkseen saa oikeasti keskittyä (koska miettii edelleenkin vain, että kuinka noin isot miehet voivat olla noin nopeita ja ketteriä? :o) 

Hyvää ystävänpäivää!!!!

Dulledoff